Happy Ends​ (arvostelu yle 2.)

​

​

"Hyvinkään taidemuseon Vieraantuminen-näyttelyn kenties vaikuttavin teos on Johan Eichhornin installaatio, jossa berliiniläiset asunnottomat lukevat elokuvakäsikirjoitusten loppukohtauksia. Useimmat teistäkin ovat todennäköisesti nähneet suurimman osan elokuvista Notting Hill, Ihmemaa Oz, Viidakkokirja, Kaunotar ja Hirviö, Slumdog Millionaire ja Pretty Woman, mutta miten erilainen ulottuvuus elokuvien onnellisiin loppuihin tuleekaan, kun ne lukee ihminen, jonka kuvaushetken elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista, jota prinssi ei ole tullut pelastamaan valkoisella ratsulla tai puistoissa ei paljon tule istuskeltua ja lueskeltua raskaana olevan puolison kanssa! Puistoissa tulee varmaankin oleskeltua, mutta ei ihan samanlaisissa tunnelmissa kuin Anna Scott ja Will Thacker.

Millaisia unelmia näillä berliiniläisillä asunnottomilla on ollut ja on? Miten he suhtautuvat lukemiinsa teksteihin? Mitä esimerkiksi Pretty Womania lukenut arpikasvoinen nainen ajatteli lukemastaan tekstistä, jossa Edward Lewis pelastaa Vivian Wardin omasta elämästään? Missä on berliiniläisnaisen pelastaja tai pelastus? Onko unelmat haihtuneet niin kauas, ettei niitä voi enää tavoittaa? Onko hänen elämänsä selviytymistä päivästä toiseen vai haaveileeko hän yksinään paremmasta tulevaisuudesta, miettiikö missä kohden elämä kääntyi sille raiteelle, jossa se on nyt? Tarvitseeko hänet pelastaa, haluaako hän pelastusta, pystyykö hän näkemään ja kuvittelemaan itsensä elämään toisenlaista elämää? Haluaako hän muutosta, pystyykö hän siihen?

Installaatio antaa mahdollisuuden katsoa läheltä ihmistä, jonka muuten ohittaa kadulla, tuskin vilkaisee, tuskin näkee. Installaatio pakottaa näkemään ja katsomaan läheltä. Se myös havahduttaa huomaamaan, että lukijoiden kasvoilla häivähtää tunteita, joita elokuvassa halutaan herättää. Asunnoton ihminen ei ole kuori, jolla ei ole tunteita, joka ei ajattele, jolla ei ole haaveita eikä muunlaista tulevaisuutta."